racletteilta

Mikäs sen paremmin sopii pimenevien viileiden syysiltojen illanistujaisiin kuin sulatettu kuuma juusto lisukkeineen. Aidoimmillaan raclettea tehdään nuotion äärellä, mutta nykyään ruokalaji valmistetaan kuumentamalla juustoviipaleita Raclette-grillissä. Raclette sana tulee ranskankielisestä sanasta racler, joka tarkoittaa raapimista/kaapimista. Juusto itsessään on saanut alkunsa Sveitsin Valaisin kantonissa yli 400 vuotta sitten. Silloiset vuoripaimenet kulkivat Alpeilla karjan mukana ja iltaisin leirinuotiolla sulattelivat juustoa. Perinteisesti iso juustonpuolikas laitettiin nojalleen kiveä vasten pinta kohti avotulta. Notkean sisuksen ulkokuoren annettiin kuumentua vähitellen. Heti kun se alkoi rypyttyä ja muuttaa väriään, tuotiin vadillinen höyryäviä perunoita, tai rapeaa maalaisleipää, joiden päälle kasattiin kuplivana valuvaa juustoa. Tästä sai tämä herkullinen ruoka alkunsa.

Sitten itse Raclette-juustoon, eli tätä kyseistä juustolajia valmistetaan tavallisesti lehmän raakamaidosta, mutta pastöroitujakin versioita löytyy. Juusto on täysrasvaista, ja parhaimmillaan juuri lämmitettynä. Silloin sen täyteläinen, pähkinäinen, makea ja hieman hedelmäinen aromi korostuu. Raclette-juustoa valmistetaan Sveitsin lisäksi myös Ranskassa Savoijin alueella. Niitä myydään myös savustettuna, viinipestyinä tai pippurilla ja chilillä maustettuna.

Raclette-grillissä onnistuu juuston kuumennus pienissä pannuissa, joissa jokainen voi omaan tahtiin sulatella sopivan palan juustoa. Grillin päällä olevalla parilalla voi lämmittää lisukkeita. Perinteiseen sveitsiläiseen racletteen lisukkeiksi valitaan perunoita, etikkakurkkuja, hillosipuleita ja leipää. Lisukkeiksi sopivat myös ilmakuivattu kinkku, broileri, erilaiset kasvikset, hedelmät ja vihannekset. Melkeinpä kaikki maistuu hyvältä sulatetun juuston kanssa 🙂

Herkullista ja lämmintä syksyä toivoo Juustosopin väki.

P.s. Meiltä voi lainata juusto-ostoksia vastaan raclettegrillin, mikäli sellaista ei kotoa löydy!

raclettejuusto_liisa

raclette-1