Pääsiäinen merkkaa kevään alun. Illat ovat kuitenkin vielä sen verran viileitä, että pitkän viikonlopun voi hyvin viettää jättämällä hyvästit talvelle (sydäntä, mieltä ja kehoa) lämmittävien herkkujen äärellä.

Tässä muutama simppeli vinkki, miten saat juustoista maut irti lämpimänä.

 

Miniraclette hunajapähkinöillä

Tiesitkö, että racletten nimi on peräisin sanasta racler eli kaapia? Sen juuret juontavat Sveitsin vuoristopaimenien iltapalatarjottaviin. Juustoa sulateltiin milloin minkäkin muotoisessa kipossa nuotion loimussa, ja kaavittiin sitten leivän päälle.

Tämän herkun yksinkertaisuus tekee siitä erityisen maukkaan. Ehdotetut juustot sopivat hyvin kahden henkilön herkutteluhetkeen. Syöjien lukumäärän kasvaessa kannattaa kasvattaa juustokiekon kokoakin! Tarvitset siis:

Kiekko valkohomejuustoa (esim. Helsingin Meijeriliikkeen Ullanlinna tai Linnunlaulu)
Hunaja
Pähkinä-mantelisekoitus
Voi

Tai jos haluat päästä vielä helpommalla, nappaa mukaan

Tertin kartanon hunajapähkinät

Lämmitä uuni n. 150 asteiseksi ja laita juustokiekko uuninkestävässä astiassa lämpiämään muutamaksi minuutiksi. Kun kuppi on suunnilleen saman kokoinen kuin juustokin, lusikoiminen helpottuu 🙂

Heitä pannulle voi, pähkinät ja hunaja. Hunajaa voi lisätä joukkoon reilustikin, jos valittu juusto on voimakasmakuinen. Paista keskilämmöllä, kunnes ainekset on sekaisin ja voi kuplii.

Kaada hunajapähkinät juuston päälle, ja voilà, valmista nautittavaksi!

 

 

Lämmin leipäjuusto

Perinteinen leipäjuusto toimii jälkkärinä tai välipalana. Juustosopin tiskistä löytyy esimerkiksi paljon kysyttyä Polven juustolan perinteistä leipäjuustoa, jota löytyy myös luomuna ja laktoosittomana.

Yksinkertaisimmillaan leipäjuustosta saa maut irti lämmittämällä sitä paistinpannulla molemmilta puolilta keskilämmössä niin kauan, että juusto vähän tirisee, mutta pitää vielä muotonsa. Lämpimän juuston voi tarjoilla erilaisten hillojen, marjojen, kanelin ja vaikka kinuskikastikkeen kanssa.

Hieman enemmän potkua jälkkäriin saa, kun pannulle lisää nokareen voita, ripauksen tummaa sokeria (esim. intiaani- tai ruokosokeri) ja lorauksen kermaa. Näistä aineksista kuplii kasaan karamellikastike, josta leipäjuusto paistuessaan imee makuja itseensä. Kun juustopalat ovat pehmenneet, ne voidaan tarjoilla ylijäämäkastikkeen ja tuoreiden marjojen kanssa. Tajunnanräjäyttävän maukasta!

 

 

Fondue

Fondue on Juustosopin suosikkitarjottava intiimeihin illanistujaisiin. Korona-aikana toki suosittelemme, että fonduepadasta kauhotaan pieniä annoksia kerrallaan kunkin illallistajan omaan kuppiin, jollei kyseessä ole aivan lähipiiri.

Fonduen valmistukseen tarvitset fondue-padan ja liekin. Padan saat vuokrattua tai ostettua Juustosopilta.

Ainekset (3-4 hlö)

400 g Gruyère
200 g Rustico Emmental
3 dl kuiva valkoviini
1 rkl maissitärkkelysjauho (Maizena)
¼ tl mustapippuri
1 valkosipulin kynsi murskattuna
(2 rkl kirsikkaviinaa)

Raasta juustot. Mittaa pataan viini ja maissitärkkelys. Kuumenna liedellä sekoittaen. Kun viini kiehuu, lisää juustoraaste pienissä osissa kokoajan sekoittaen. Kun juusto on sulanut ja seos tasaista, mausta mustapippurilla, valkosipulilla ja halutessasi perinteiden mukaisesti tujauksella kirsikkaviinaa.

Jos fondue sakenee, lisää vielä kupillinen kuumennettua valkoviiniä ja sekoita hyvin. Nosta fondue pöytään liekin päälle. Juusto pysyy lämpimänä hyvän aikaa padassakin, mikäli liekkiä ei ole käytettävissä. Tarjoa kuutioidun vaalean leivän tai kasvisten kanssa. Dippailuun sopii hyvin esimerkiksi omenat ja päärynät, pikkukurkut ja kukkakaali.

 

 

Helppoja herkkuja syntyy myös ternimaidosta. Muutaman simppelin reseptin löydät täältä.

Ja se kaikista helpoin vaihtoehto? No, klikkaa tästä itsesi Woltiin ja tilaa valikoima juustoja kotiovelle.

 

Juustotarjotin kotiovelle, kiitos!