Hei herkkusuu. Luulen, että etsimme juuri sinua!
Juustosoppi on yli 40 vuotta Tampereen kauppahallissa palvellut juustojen ja muidenkin kulinarististen nautintojen kivijalkamyymälä. Kaupungin kattavimman juustotiskin lisäksi yhdistelemme juustot viineihin Viinisopin puolella, viemme juustot maakuntiin Juustosopin auton avulla sekä maailmantilanteen salliessa järjestämme erilaisia tapahtumia ja maistatuksia pienille ja isoillekin ryhmille. Meillä on takana pitkä kehityskaari oppimista, erikoistumista, uusien palvelu- ja tuotekonseptien kehittelyä, testausta ja vakiinnuttamista, kumuloitunutta asiantuntijuutta ja rakkautta lajiin.
Etsimme nyt työntekijää kasvamaan ja oppimaan kanssamme.
Meidän tiskin takana on tilaa pyöriä muutaman neliön verran. Sen takia etsimme tiimiimme sopivasti solahtavaa tyyppiä. Sellaista, jonka ego ei täytä koko tiskiä – joka osaa leikkiä myös muiden kanssa. Myös sellaista, joka ei piiloudu juustokiekkojen taakse – jolle asiakaspalvelu & myynti ovat jo luuytimeen istutettuja taitoja, joiden pohjalle alan erikoisosaamista kasvatetaan.
Ennen kaikkea kaipaamme kuitenkin tervettä kykyä ottaa vastuuta – kehittää kanssamme puodin arkea sekä palvelukonsepteja, ideoida uusia toimintamalleja ja hoitaa työnsä asiakaspalvelijana kauppahalliin sopivalla ihmisläheisellä pieteetillä.
Emme oleta, että tiedät kaiken juustoista heti saavuttuasi. Ravintola-/elintarvikealan tuntemus, viinitietous ja vahva asiakaspalvelukokemus ovat kuitenkin eduksesi. Toimintamme edellyttää voimassa olevaa hygienia- sekä anniskelupassia.
Tässä roolissa oppimiskyky on kuitenkin tärkein osa onnistumista.
Meille on myönnetty Rôtisseursin kilvet osoituksena korkeista laatustandardeistamme. Sekä tuotevalikoiman että palvelun taso tarkistetaan siis vuosittain, jotta kilvet pysyisivät seinällämme. Meille on tärkeää, että ymmärrät tämän tunnustuksen mukanaan tuoman vastuun. Teemme töitä rennolla ja reippaalla meiningillä, ja sitoudumme jokainen tekemään työmme kaikin puolin hyvin. Lisää kilvistä voit lukea täältä.
Panoksesi on meille tärkeä. Vastineeksi haluamme tarjota kilpailukykyisen palkkauksen, osaamisen karttuessa mahdollisuuden täysiin viikkotunteihin tai jopa yrittäjyyteen, mahdollisuuden kehittää omaa roolia ja osaamista mielenkiintojen mukaan, laajat henksuedut sekä pysyvän paikan hymyilyyn taipuvaisessa monenkirjavassa tiimissämme kauppahallin huikeassa työympäristössä.
Haku on käynnissä niin kauan kuin löydämme Sen Oikean. Työt voivat alkaa heti, kun sopimukseen päästään.
Toimitathan hakemuksesi suoraan Juustosopille. Hakemuksia vastaanottavaa Eijaa voi kysellä tiskin takaa kauppahallin aukioloaikojen puitteissa, eli
arkisin klo 9–18
lauantaisin 9–16
tai vaihtoehtoisesti varmistaa Eijalta paikallaolo numerosta 050 599 9303. Hätätapauksissa hakemukset voi lähettää myös osoitteeseen eija.ahvenjarvi@juustosoppi.fi
Jos mahdollista, ajoitathan vierailusi alkuviikolle niin ehditään vaihtaa muutama sana samalla! Torstaista eteenpäin tuppaa kiire aina lisääntymään 🙃
Kutsumme haastatteluun sitä mukaa, kun hakemuksia tulee. Ilmoitamme sinulle henkilökohtaisesti myös mikäli hakemuksesi ei tällä kertaa päässyt jatkoon.
Toivottavasti tavataan pian!